Tietoa palvelusta

Pienlainat.fi auttaa sinua löytämään parhaan palvelun

Oman talouden hallinta voi joskus olla vaikeaa ja joskus lainan hakeminen on ainut keino saada oma talous tasapainoon. Talouden hallinnasta ja lainoista puhuttaessa eteen tulee monenlaisia termejä, joita voi olla vaikea ymmärtää. Myös lainatuotteita löytyy todella monenlaisia ja itse lainanmyöntäjiä toimii netissä kymmeniä. Juuri tämän vuoksi perustimme Pienlainat.fi palvelun, jonka avulla pystymme auttamaan kuluttajia tekemään kannattavia ja heille itselleen edullisia päätöksiä.

 

Omaan talouteen liittyvien tuotteiden ja palveluiden vertailu kannattaa aina

Jokainen meistä haluaa olla oman taloutensa herra, joskus tuo voi kuitenkin tuntua vaikealta tai jopa mahdottomalta. Jokainen varmasti tietää sen, että kaikki palvelut ja tuotteet kannattaa kilpailuttaa ennen ostopäätöstä. Valitettavan usein se kuitenkin unohtuu tai siihen ei ole aikaa. Tämä on valitettava ongelma, sillä tuhannet kuluttajat voisivat säästää selvää rahaa vain kilpailuttamalla hankintansa. Pienlainat.fi palvelu on kuitenkin kehittänyt tähän ongelmaan maksuttoman ratkaisun. Maksuttoman palvelumme avulla voit tutustua ja vertailla kymmeniä eri lainapalveluita ja heidän lainatuotteitaan. Tämän lisäksi tarjoamme palvelumme käyttäjille myös ilmaisen lainojen kilpailutuspalvelun, jonka avulla kuka tahansa täysi-ikäinen suomen kansalainen voi kilpailuttaa lainansa yli 30 pankin ja muun rahoitusyhtiön kesken.

 

Kuka voi käyttää palvelua?

Pienlainat.fi palvelua voi käyttää kaikki täysi-ikäiset henkilöt, jotka ovat kiinnostuneet taloudesta, lainojen vertailemisesta ja niiden kilpailuttamisesta.

 

Millä palvelun ylläpito rahoitetaan?

Pienlainat.fi on kaikille kuluttajille 100% maksuton palvelu ja sitä voi käyttää niin usein ja niin paljon kuin haluaa.

Palvelun ylläpitäminen rahoitetaan sivustolta kertyneillä mainostuloilla.

 

Onko palvelunne puolueeton?

Vaikka palvelumme rahoitus perustuukin mainostuloihin, emme kuitenkaan anna sen vaikuttaa siihen mitä lainapalvelua suosittelisimme.

Esimerkiksi ilmainen kilpailutuspalvelumme kilpailuttaa kaikki lainahakemukset kaikilla yhteistyökumppaneillamme, riippumatta siitä kuinka paljon me siitä hyödymme.

Tämän tyyppinen toiminta on avointa ja läpinäkyvää, ja näin myös palvelumme käyttäjät saavat parhaan mahdollisen hyödyn palvelustamme.

Uskomme että näin toimimalla saamme palvelumme käyttäjät myös palaamaan uudelleen ja kilpailuttamaan lainoja myös tulevaisuudessa.

 

Tietoa Pienlainat.fi palvelusta

Pienlainat.fi on perustettu vuonna 2012 ja se on osa kotimaista hintavertailuihin erikoistunutta WebCube Oy yhtiötä. Palvelumme on toiminut maksuttomana neuvonantajana jo tuhansissa rahoitusratkaisuissa. Pienlainat.fi palvelun käyttäminen on aina täysin maksutonta.

Palvelumme omistaa suomalainen markkinointitoimisto WebCube Oy, joka on toiminut vuodesta 2014.

Jos haluat ottaa yhteyttä palveluumme, voit tehdä sen postitse tai sähköpostitse:

Pienlainat.fi

Salmentie 13

63300 Alavus

Suomi – Finland

Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu@pienlainat.fi

 

Jos haluat ottaa yhteyttä palvelun omistajaan, voit tehdä sen postitse tai sähköpostitse:

WebCube Oy

Pl 13

63301 Alavus

Suomi – Finland

Y-tunnus: 2658911-6

Asiakaspalvelu: info@webcube.fi

Kotisivut: www.webcube.fi

 

Tutustu myös palvelumme TietosuojaselosteeseenKäyttöehtoihin ja Evästekäytäntöön.